Hitaan muodin verkkokauppa
Meistä kerrottua
Olen tosi iloinen kun löysin teidät keväällä. Nuorena uskoin Suomessa tehtyyn lujasti ja pettymys oli suuri kun merkki toisensa siirsi tuotantonsa ulkomaille. Itse puolestani siirryin kirpputoreille, kunnes keväällä tilasin hameen, housut ja puseron teiltä. Kaikki kolme ovat olleet tiiviisti käytössä ja samalla jotenkin palauttaneet uskon (tältä osin) maailman menoon.
Adela P.
“Culottes-housut ovat aivan ihanat - totesin, ettei tarvitse lyhentää.
Jopa lapset totesivat, että hienot ovat ja puoliso oli vähintäänkin samaa mieltä 🙂
Teidän vaatteet ovat kyllä sellaisia, että niiden "jujun" tajuaa oikein kunnolla vasta kokeilemalla.”
Anna S, Tampere
"Kävin maanantaina Sokoksella ja ostin vaniljan värisen Piilo-mekon. Ihastus suuri ja illalla tein verkkokaupassa tilauksen mustasta. Kaikki on käynyt todella nopeasti. Sain eilen ilmoituksen paketista ja nyt mekko on päälläni.
Joillain on elämän biisi mutta mulla elämäni mekot."
Raija S, Kangasala
"Mekko saapui toivomassani koossa ja on juuri sopivan rennon väljä. Ihana hehkuva väri ja kuvio mekossa. Kiitokset koon vaihdosta!”
Maria T, Helsinki
Previous
Next
Suosittelemme

Studio
Shop
Tampere
Nouki Studio Shop tarjoaa esteettisiä elämyksiä, vastuullista muotia, vuoropuhelua ja yksilöllistä palvelua. Viehättävässä tilassa yhdistyvät myymälä, työhuone ja tila tapahtumille.
Meistä ja
tuotannostamme
Vuonna 2015 perustimme NOUKI:n halusta helpottaa ihmisten arkea kauniilla ja käytettävillä arkivaatteilla. Halusimme myös muuttaa vaateteollisuuden vallalla olevia epäeettisiä ja massatuontanto-valtaisia toimintamalleja.


Palvelut
Made to Order | Korjauspalelu | Vuokrauspalvelu
Tarjoamme asiakkaillemme yksilöllisiä palveluita. Made to Order antaa mahdollisuuden tilata vaatteen, joka istuu täydellisesti juuri sinulle. Korjaus- ja vuokrauspalvelulla haluamme antaa tuotteillemme mahdollisimman pitkän käyttöiän.
Liity ystävälistallemme
Kuulet tuoreimmat kuulumiset ja saat kutsuja kiinnostaviin tapahtumiin. Lisäksi saat silloin tällöin spesiaalitarjouksia ja pääset mukaan tulevien NOUKI -mallistojen tuotekehitykseen!